Welcome image

Kuvauskokemus

Kuvaustilanne kanssani on  huoleton ja rento kokemus. Ohjaan ja opastan koko kuvausten ajan. Luonnollisuus ja aitous ovat tyylini kulmakiviä, joten poseeraukset ovat helppoja ja luontevia. Tärkeintä minulle on, että koette valokuvat omiksenne ja olonne mahdollisimman mukavaksi.

Valokuvistani välittyvät tarina, tunteet ja pienet ohi lipuvat onnen hetket.

Luota hetkeen.

Perhekuvaus - aitoja, hassuja, epätäydellisiä hetkiä

Lasten kanssa kuvatessa mennään lasten ehdoilla. Varaan riittävästi aikaa perhekuvaukselle, että ei tule kiireen tuntua ja lapset saavat rauhassa tutustua uuteen paikkaan. Yleensä lapset viihtyvät hyvin kuvauksessa, kun se on uusi, hauska ja ihmeellinen tilanne.

Kuvaustilanne on hyvä rauhoittaa mukavaksi ja kiireettömäksi leikiksi lapselle. Kun vanhemmat ovat hyvällä tuulella kuvaukseen saapuessaan, hyvä tuuli tarttuu myös lapsiin. Lapset saavat leikkiä ja ihmetellä, en odotakaan heidän istuvan paikoillaan hetkeä pidempään.

Perhekuvaus voidaan toteuttaa Oulun seudulla miljöössä. Oulussa ja Kempeleessä on monta kaunista kuvauspaikkaa perhekuvaukselle.

Kuvaan tarinallisia kuvia, liikettä ja tunnelmaa perhekuvauksessa sekä teidän perheen yhteyttä. Tämän lisäksi kuvaan myös yksittäiset muotokuvat.

Lapsikuvaus

Yksivuotiskuvauksen yhteydessä voi kuvata samalla myös perhekuvat tai sisaruskuvat. Suosittelen kuitenkin lämpimästi harkitsemaan oman ajan varaamista perhekuvaukseen, etenkin jos kuvataan studiossa. Lapset eivät yleensä jaksa kuvausta kovin pitkään, joten kokemus on kaikille mukavampi ja lopputulos onnistuneempi kun saadaan keskittyä yhteen kuvaukseen kerralla. Pienempien vauvojen kohdalla perhekuvaus sujuu huolettomasti samalla kerralla. Yhden lapsen kanssa perhekuvaus sujuu myös yksivuotiskuvauksen yhteydessä. Miljöössä kuvatessa saadaan huolettomammin eri kokoonpanoja kuviin ja lapset jaksavat kuvausta paremmin ulkosalla.

Lapsikuvaus voidaan toteuttaa miljöössä Oulun seudulla tai studiolla Kempeleessä.

Program Image
Program Image

Tarinallinen perhekuvaus miljöössä

Miljöökuvaus on parhaimmillaan teidän perheen yhteinen retki uuteen paikkaan. Saatte olla siellä luonnollisesti omina itsenänne, tutustua maastoon, vaellella ja ihmetellä. Lapset saavat juosta ja leikkiä, eikä heidän tarvitse osata olla hillittyjä.

Kuvaan perhekuvaustani sanalla tarinallinen. Haluan valokuvieni välittävän teidän perheen tarinan. Kuvissani välittyy teidän perheen välinen yhteys sekä kaikki  aidot ja hassut hetket. Miljöökuvaustyylini on luonnollinen ja aito. Otan jonkun verran poseerattuja kuvia sielläkin, mutta enemmän kuvaan liikettä ja tunnelmaa.

Kun unohdatte odotukset, tullessa valokuvaukseen ja nautitte kokemuksesta, tapahtuu ihmeitä. Sen voin luvata, että perhekuvauksessa tulee hiki, vaatteet likaantuu alta aikayksikön ja lapset villiintyvät. Valmiit kuvat ovat kuitenkin kaiken tämän vaivan arvoisia. Vanhemmilta toivon vain kykyä heittäytyä leikkimään lasten kanssa ja luottamaan minuun kuvaajana.

Lupaan, että hetki kantaa ja valokuvista tulee juuri teidännäköiset ja ikimuistoiset.

Program Image
Program Image

Mitä pukea kuvaukseen

Pue juuri ne vaatteet missä tunnet olosi hyväksi ja lapselle ne mistä hän ja sinä pidätte. Rennot luonnonmateriaalista tehdyt vaatteet näyttävät hyviltä kuvissa. Erityisen hyvin toimivat liehuvat mekot, farkut, neuleet ja rennot vaatteet. Yleisesti ottaen valokuvista tulee harmonisempia, kun tausta ja vaatteet sointuvat yhteen.

Neutraalit värit kuten harmaa, beige ja luonnonvalkoinen sekä murretut sävyt toimivat hyvin. Vihreä, ruskea, keltainen ja oranssi ovat hyviä sävyjä kuvaukseen. Vaaleammat sävyt sopivat hyvin alkukesän kuvauksiin sekä rannalle kuten heleät vaaleansininen, keltainen ja vaaleanpunainen. Yksittäisissä vaatteissa olevat voimakkaammatkin värit näyttävät hyviltä kuvissa.

Yksiväriset vaatteet ja hillityt tai pienet kuviot toimivat parhaiten kuvissa. Voimakkaat ja suuret kuviot vievät usein liikaa huomiota itse kuvattavalta. Voit ottaa useampia kuvausvaatteita mukaan. Perheen vaatetusta mietittäessä kannattaa suunnitella se yhteisen teeman tai värin ympärille. Esimerkiksi niin, että kaikkien vaatetuksesta löytyy jotain yhtä väriä tai sävyä, mikä sitoo kokonaisuuden yhteen.

Valokuvaukseen ei tarvitse ostaa erikseen vaatteita, vaan hyödynnä se mitä omasta vaatekomerostasi jo löytyy. Autan tarvittaessa ja voit vaikka laittaa kuvan asuista ennen kuvausta minulle ja voidaan yhdessä miettiä, mikä toimii parhaiten. Kuvausvaatteissa saa näkyä persoonallinen pukeutumistyylisi.

Asusteet kruunaavat tyylin, joten muista myös korut, huivit ja päähineet. Kylmemmillä keleillä kerrospukeutuminen on must. Neuleet, huivit, myssyt ja sukkahousut lämmittävät kylmemmilläkin keleillä.

Muotokuvaus miljöössä vai studiossa

Muotokuvaus studiossa on hyvä vaihtoehto aina, talvella ei tarvitse palella ja kuvat saa valaistua kauniisti kelistä riippumatta. Vaihtelua studiokuviin saa kuvaamalla usealla eri taustalla. Kuvausajankohdalla ei ole väliä, koska salamavaloilla saa luotua valaisun myös pimeän aikaan.

Miljöökuvausten etu on monipuolisuus ja tarinallisuus. Kaunis kuvauspaikka tuo oman tunnelmansa kuviin. Kesäaikaan ilta-auringon kaunis pehmeä ja kultainen valo tuo oman taikansa valokuviin. Kesäaikaan suosin itse miljöökuvausta. Kesällä auringonvalo on keskipäivällä todella kovaa, siksi suosin kuvauksessa myöhempiä aikoja klo 18:00 jälkeen. Silloin, kun kuvaus sijoittuu keskipäivän aikaan, niin puiden tai rakennusten katveessa saa kauniit muotokuvat.

Syksyllä ruskan aikaan on myös hyvä hetki kuvata ulkona.

Vehreät niityt, puistot, metsäpolut ja rannat toimivat hyvin kuvauspaikkoina. Myös urbaanimmat kaupunkimaisemat toimivat kuvauspaikkana, riippuu ihan minkälaista tunnelmaa kuviin halutaan.

Kuvauksen jälkeen

Valokuvauksen jälkeen saat koevedosgallerian sähköisesti kolmen viikon sisällä kuvauksista. Usein jo aiemmin. Saat laskun sähköpostiisi valokuvauksesta tässä vaiheessa.

Kun olet valinnut valokuvat ja ilmoittanut ne minulle editoin valokuvat ajattomalla tyylillä. Valmiit valokuvat toimitan digitaalisina kuvatiedostoina noin 4 viikon sisällä ja kuvatuotteet 5 viikon sisällä. Saat erillisen laskun tässä vaiheessa valitsemistasi kuvatuotteista.

Tarjoan myös mahdollisuutta valita valokuvat yhdessä. Se on aina mukava kokemus kun saan katsoa valokuvat yhdessä teidän kanssa.

Mitä jos sataa

Pieni tihkusade ei hidasta kuvauksia. Usein valokuvista tulee erityiset hieman poikkeavassa säässä. Jos kuvauspäivänä sataa, niin kuvaukset voi siirtää sisätiloihin tai päivän voi tietysti muuttaa. Sellaisissa kuvauksissa, joissa päivä ei ole muutettavissa, niin kannattaa vaan napata sateenvarjot ja kumpparit mukaan ja kerron tarkemmat vinkit miten selvitään kuvauksesta vesisateessa. Lisäksi tehdään varasuunnitelma sateen varalle esim. etsitään sopiva sisätila tai katettu ulkotila, missä voi tarvittaessa kuvata.

Program Image
Program Image

Tilaa Studio Kuulaksen uutiskirje

Liittymällä postituslistalle saat ensimmäisenä tiedon tulevista minikuvauspäivistä ja muista kivoista jutuista. En spämmäile,  uutiskirje tulee noin kerran kuukaudessa tai harvemmin.